Häirinnänvastaisuusohjelma
Gymnastics Academy Finland Ry on häirinnänvastainen yhdistys ja olemme kiusaamisvapaa vyöhyke. Yhdistyksen toimihenkilöt puuttuvat kaikkeen häirintään ja kiusaamisen välittömästi ja vakavasti. Jatkuvasta häirinnästä tai kiusaamisesta yhdistys asettaa myös selkeät toimintamallit ja seuraamustoimenpiteet.

Mitä on häirintä?
Yhdenvertaisuuslain mukaan häirintä on kiellettyä syrjintää. Häirintä määritellään laissa käyttäytymisenä, jolla loukataan henkilön ihmisarvoa tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti. Häirintä saattaa ilmetä asiattomana vihjailuna, joka kohdistuu henkilön ikään, alkuperään, kansalaisuuteen, kieleen, uskontoon, vakaumukseen, mielipiteeseen, poliittiseen toimintaan, ammattiyhdistystoimintaan, perhesuhteisiin, terveydentilaan, vammaisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai muuhun henkilöön liittyvään syyhyn. Häirintä on käytöstä, jossa on toisen henkilön vähättelyä, eristämistä, uhkailua, nöyryyttämistä ja koskemattomuuden rikkomista. Häirinnässä henkilö luo käyttäytymisellään uhkaavan tai vihamielisen ilmapiirin ja aiheuttaa toiselle haittaa tai vaaraa. Häirinnässä voi olla kyse esimerkiksi ilmeistä, eleistä, viesteistä tai epäasiallisen materiaalin julkaisemisesta netissä tai muissa kanavissa. Häirinnän määritteleminen on vaikeata, koska se liittyy aina henkilökohtaiseen kokemukseen asiasta. Toinen henkilö voi tuntea käytöksen olevan normaalia ja toinen voi kokea häirintänä.
Kuinka toimia, jos tunnet kokeneesi häirintää tai epäasiallista käytöstä:
• Jos epäasiallinen käytös ilmoituksestasi huolimatta jatkuu, niin ole yhteydessä seuran häirintäyhdyshenkilöön. Jatkoselvitystä varten kannattaa pitää kirjaa tapahtumista ja säilyttää tapahtumaan/tapahtumiin liittyvät mahdolliset viestit.
• Mikäli häirintätapaus täyttää rikoksen tunnusmerkit, ole yhteydessä välittömästi poliisiin.
Kuinka toimia, jos havaitset häirintää tai epäasiallista käytöstä muita kohtaan:
• Puutu tilanteeseen mahdollisuuksien mukaan.
- Harjoitustilanteessa voit pyytää apua valmentajilta, tai toisilta voimistelijoilta.
• Tarvittaessa tee ilmoitus seuran häirintäyhdyshenkilölle
- voit pyytää apua myös aikuiselta, valmentajalta tai toiselta voimistelijalta tilanteen ratkaisemisesi väittömästi.
Häirintäyhteyshenkilö
Nimi:
Jenni Mäntynen
Gymnastics Academy Finland Ry
Sähköposti:
Voitte myös lähettää meille anonyymin ilmoituksen häirinnästä allaolevan lomakkeen kautta. Anonyymisti tehty yhteydenotto allaolevan lomakkeen kautta siirtyy suoraan yhdistyksen häirinnänvastaavalle ja käsittelyyn asianmukaisesti. Jos haluatte että olemme yhteydessä teihin ilmoituksen jättämisen jälkeen, voitte ilmoittaa nimenne ja sähköpostiosoitteenne lomakkeella.


