

KRISTALLIT
Kristallit on rytmisen voimistelun harrasteryhmä, jonka tarkoituksena on tarjota nuoremmille voimistelijoille sekä myöhemmin lajia aloittaville matalamman kynnyksen aloittaa rytmisen voimistelun harjoitteleminen. Ryhmässä voimistelevien on tavoitteena kasvattaa osaamistaan ja lajin perustaitoja siten, että siirtyvät kilparyhmän mukaan harjoittelemaan.
Ryhmässä voimistelevien on mahdollista harjoitella myös duona ja triona, mutta seuramme pääpainotus on kuitenkin rytmisen voimistelun yksilökilpailemisessa. Voimisteluliitto painottaa rytmisen voimistelun duo- ja triokisoja puolivuosittain.
Kristallit ryhmässä keskitytään rytmisen voimistelun lajitaitoihin, kehitetään fyysisiä ominaisuuksia ja omaksutaan välinetekniikkaa. Kristallit ryhmässä harjoittelevat voimistelijat kilpailevat kauden aikana Suomen Voimisteluliiton stara- kilpailuissa sekä C-level kilpailuissa oman ikäluokkansa mukaisesti.
Ryhmässä harjoitellaan tavoitteellisesti, mutta ottaen huomioon ryhmän voimistelijoiden yksilölliset ikä- ja taitotasot. Ryhmässä kesken kauden aloittavat voimistelijat eivät kilpaile saman kauden kilpailuissa.
Ryhmän vastuuvalmentajat: Anni Pellikka, Ninni Pellikka, Emilia Uuramo

HARJOITUSAJAT
TIISTAI
17-19
PERJANTAI
17-19

HINNAT
Kuukausimaksu
sis. harjoittelu 2x/vko
190€/kk
Jäsenmaksu
Jäsenmaksu, 1x/vuosi
50€
Huom! Kilpailevissa ryhmissä, syntyy lisäkuluja kauden aikana. Lisäkuluja syntyy mm. kilpailupuvuista, kilpailumaksuista sekä matkakuluista, väineistä, edustusasuista ja leireistä.
