TIMANTIT

Timantit on rytmisen voimistelun kilpaileva ryhmä. Ryhmässä on mahdollista harjoitella kolme tai neljä kertaa viikossa. Ryhmän tavoitteisiin kuuluu systemaattinen fyysisten- ja lajiominaisuuksien kehittäminen sekä aktiivinen kilpaileminen kansallisesti ja kansainvälisesti.

Harjoituksissa harjoitetaan fyysisten ominaisuuksien lisäksi välinetekniikkaa, balettia sekä koreogafioita. Ryhmän voimistelijat kilpailevat pääsääntösesti yksilöinä B- tai C-levelillä. Ryhmässä on mahdollista harjoitella myös duona tai triona.

Ryhmään voi hakeutua myös kesken kauden. Ryhmään voi hakeutua kokeilutunti lomakkeen kautta.

Ryhmän vastuuvalmentajat: Anni Pellikka, Madeleine Vuolle-Apiala

Muut Valmentajat: Ninni Pellikka, Emilia Uuramo


HARJOITUSAJAT


MAANANTAI

17-20

TIISTAI

17-20

PERJANTAI

17-20

SUNNUNTAI

16-18:30

Ryhmässä kolme kertaa viikossa harjoittelevat saavat valita harjoituspäivänsä. Harjoitusaikojen tulee kuitenkin säilyä  pääsääntöisesti samoina kauden aikana. Pienet muutokset ja harjoituksien korvaaminen eri päivinä kuitenkin sallitaan. Muutokset sekä korvaamiset tulee sopia aina erikseen vastuuvalmentajan kanssa.

HINNAT

Timantit, kuukausimaksu

3x/vko harjoittelevat

220€/kk

Timantit, kuukausimaksu

4x/vko harjoittelevat

240€/kk

Jäsenmaksu

1x/vuosi

50€/vuosi

HUOM! Kilpailevien ryhmien kuukausimaksun lisäksi lisäkuluja syntyy kauden aikana. Lisäkuluja syntyy mm. kilpailuden osallistumisista, kilpailupuvuista, edustusvaatteista, leirimaksuista sekä matkakuluista.